Olen ilmeisen huono bloggaaja, sillä en ole vastannut kommentteihin, joita tänne on jätetty. En tiedä, tulenko vastaamaankaan, mutta luen aivan jokaisen niistä tietenkin. Mietin jo, pitäisikö koko mahdollisuus kommentointiin poistaa laiskuuteni vuoksi, mutta uskon jätettyjen kommenttien pitävän minut edes jossain määrin järjissäni ja raiteilla. Kiitos siis siitä kaikille!

Aloitin tämän blogin kirjoittamisen nimenomaan siitä syystä, etten voi avautua aiheesta käytännössä kenellekään 'oikeassa elämässä'. Uskoin juuri sen aiheuttavan pahimman ahdistuksen tässä tilanteessa, ja kyllä tämä kirjoittaminen ja kommenttien lukeminen tosiaan on helpottanut oloani. Tiedän, että joka päivä (ainakin suunnilleen) istun koneen viereen, ja pyhitän hetken sekavien ajatusteni purkamiseen. Normaalin elämän eläminen helpottuu, kun en joka käänteessä mieti ja pohdi tämänhetkistä tilannetta, ja jos huomaan niin tekeväni, avaan koneen ja kirjoitan muutaman minuutin. Terapeuttista todellakin!

Eilinen oli mukava päivä. Olin miehekkeeni ja parin ystävän kanssa tuulettamassa aivoja oluttuoppien ääressä ja ilta oli kaikinpuolin mukava. En miettinyt Mr. I:ta ennen lievää laskuhumalaa, jolloin iski jonkinlainen ikävä. En voi väittää, että se olisi ollut edes mitään todellista ikävää. Lähinnä jonkinlaista tarvetta saada jutella hänen kanssaan. En osaa oikein itsekään eritellä tätä epämääräistä tunnetta, mutta tällä hetkelläkin tuntuu vahvasti vain, että jotain puuttuu jostain. Ehkä tunti tai kaksi sitten olisin saanut tämän puettua astetta paremmin sanoiksi, mutta typerä vuodatus temppuili.

Tällä hetkellä vain toivon, että tämä ihastus on yksipuolista ja laantuu mahdollisimman pian, ja että voisin olla vain ystävä I:n kanssa.