Tarvitsin pientä ulkopuolisten ravistelua, että lopulta ymmärsin itsekin, että voisi vielä edes pienen hetken miettiä. Kommentit edelliseen merkintääni todellakin toimivat sopivanlaisena herättelynä - melkein aloin jo katua ja hävetä viimeaikaisia ajatuksiani. Tällä hetkellä ei tunnu yhtään mahdottomalta ajatukselta, että mitään kaveruutta suurempaa ei minun ja Mr. I:n välillä tapahdu. Toisaalta pelkään, että huomenna olen taas samassa tilanteessa kuin eilenkin.

Kaikesta huolimatta jätin kaikki tämänpäiväisen juhlimiset väliin enkä joutunut siis miehellenikään valehtelemaan. Tarjolla olisi ollut kolmekin eri vaihtoehtoa tälle illalle, joista kaikista luovuin. Suurin syy luopumiseen oli ehkä se, että tiedän viettäväni kokonaisen päivän Mr. I:n kanssa ensi viikolla, joten mielläni luovun jostakin vähäpätöisemmistä jutuista. Mr. I nimittäin pyysi minua lähtemään kanssaan Tampereelle ensi viikolla. Pyyntö oli hieman yllättävä ja siihen oli varsin hankala suhtautua mitenkään normaalisti. Lähinnä ihmettelen hänen motiivejaan moiseen, mutta toisaalta uskon ja muistelen hänen tietävän, että olen Tampereelta kotoisin. Toiminen siis jonkinlaisessa oppaan roolissa. Siitä minulla ei kuitenkaan ole mitään tietoa, mikä saa hänet lähtemään Tampereelle. Enpä paljon kuitenkaan kysellyt yksityiskohtia vaan suostuin samantien.

Tänään sain huomata, että yrittämättömyyskin kyllä joskus palkitaan. Istuin miehekkeeni kanssa lounaalla, kun aivan yllättäen Mr. I pamahti paikalle. Itse pamahdin punaiseksi. Molemmat tietävät toistensa olemassaolon ja sen, että pidän heistä kummastakin suunnattomasti, mutta eivät ole aiemmin tavanneet. Nytpä tuli sitten kättelyt ja esittelyt hoidettua, ja toivon vain, ettei kukaan jäänyt ihmettelemään uutta väritystäni.