Olen ollut tällä viikolla ihanan kiireinen enkä ole ehtinyt miettiä oikeastaan yhtään mitään. Rästihommia rästihommien perään ja välillä on pitänyt töissäkin käydä. Nyt sitten, kun olen ehtinyt lorvailla jo melkein puolitoista tuntia, pääsi arkiset ajatuksetkin taas liikkeelle. Ja eihän siitä mitään hyvää seuraa.

Olen saanut rakenneltua päässäni kuvion, jonka mukaan I on täysin hylännyt ja unohtanut minut, ja päättänyt, ettei ikinä koskaan halua ketään muuta kuin tyttöystävänsä. Sehän siis periaatteessa ja hyvien ihmisten mielestä kuulostaa pelkästään mainiolta, mutta minun näkökulmastani, joka varmastikin on vähän huono näkökulma, on erittäin, erittäin harmillinen juttu. Mitään varsinaista syytä näille ajatuksille ei ole, mutta pitäähän sitä nyt aina vähän pessimistinen olla. Ja tästä tulikin mieleeni, että olen löytänyt I:n seurassa itsestäni hieman mustasukkaisia piirteitä, mikä on ehkä hieman pelottavaa, sillä en ole ikinä ollut esimerkiksi Miehestä ollenkaan mustasukkainen. Ehkä tämä johtuu jonkinlaisesta epävarmuudesta I:n suhteen, koska eihän tässä koko hässäkässä ole yhtään mitään varmaa, ja minä itsekin taidan olla juuri sieltä huterimmasta päästä.

Päätä sekoittaa ehkä hieman sekin, että eilen I:lla oli eräs tapahtuma, joka hieman huolestuttaa, minkä lisäksi en ole kuullut I:stä mitään keskiviikon jälkeen. Toisaalta olen yrittänyt ajatella asian niin, ettei I:kaan ole kuullut minusta mitään, eikä minulla olisi edes ollut aikaa mihinkään kontakteihin. Mutta nyt siis enää kaksi päivää, ja sitten meidän olisi määrä tavata (minun pitää tosin vielä keksiä, mitä valehtelen miehelle menoistani). Ei ole siis pitkä aika, ja huominenkin on niin täyteen buukattu päivä, että aika ei todennäköisesti juurikaan matele. Huolestuttaa vain se, että minun pitäisi nauttia huomenna alkoholia samassa seurassa Miehen kanssa, ja ahdistuksen ja vitutuksen alaisena en tunne sanaa 'kohtuus'. Pelkään, että homma lähtee lapasesta ja tulee draamaa.

Saisi se Mies jo tulla kotiin, että voisin lopettaa spekuloinnin ja keskittyä Miehelle vittuiluun ja kuittailuun. Mies parka!