Aivan hirveä ikävä-ahdistus. Olen aivan levoton ja ajatus ei kulje edes sitä vähäistä määrää, mitä tavallisesti. Henki sentään kulkee, mutta ei sekään aivan yhtä hyvin kuin tavallisesti. Jokin outo puristus rinnassa. En tiedä, kuinka suuri osa tästä ahdistuksesta johtuu varsinaisesta ikävästä, ja missä määrin siitä, että vihaan itseäni tällä hetkellä ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin. Tiedän, ettei tämä ole reilua ketään kohtaan. Ilmeisesti minun ei kannattaisi olla neljän seinän sisällä yksin kokonaista päivää. Tahtoisin vain mennä peiton alle ja olla siellä muutaman kuukauden, minkä jälkeen näillä ajatuksilla ei oikeasti ole mitään merkitystä.